Sisua näyttää olevan ranskalaisillakin, sillä hän jaksoi urheasti kävellä kanssani melkein 28 kilometrin matkan, vaikka ei aiemmin ollut pitkiä matkoja harrastanut. Toki hän on samassa seurassa kuin minä vaelluksilla tottunut 15 km reissuihin, mutta se on hiukan eri asia.
Emme pitäneet kovin pitkiä juomataukoja ja matkavauhtina pidin n. 13 min/km. Se tuntui tasaisella kävellessä olevan sopiva harjoituksessa, mutta on liian nopea todelliseen matkantekoon. Puolivälissä pidimme evästauon ja kävimme kahvilla, johon kului noin kolme varttia.
Sääolosuhteet olivat todella erinomaiset, aurinko paistoi ja lämpötila varmaan lähellä vastaavaa kuin Espanjassa, ehkä jopa hiukan korkeampi, sillä oli todella lämmin päivä! Loppumatkasta oli kova vastatuuli, joka tuntui toisaalta mukavan vilpoiselta, mutta lisäsi rasitusta.
On myönnettävä, että viimeisillä kilometreillä jalat alkoivat tuntua jo raskailta. Kun pääsin kotiin, oli kova nälkä ja väsy, joten venyttelin nopeasti, joka taatusti kostautuu huomenna. Sain nyt illalla viestin ystävältäni, että polvi oli hiukan oireillut, muuten olo ihan hyvä, mutta jos hänen pitäisi huomenna jatkaa matkaa, olisikin se jo toinen juttu!
Tahti sisältää juomatauot. Pysäytin ajanoton lounastauolle. |
Tasaista ja rauhallista oli reitillämme. |
Maisemat lounastauolla. Ei paha! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti