Harjoitusleirillä

Viikko sitten pääsin kokeilemaan caminon olosuhteita vastaavaa tilannetta vaellusseuramme järjestämällä leirillä Espanjassa. Neljänä peräkkäisenä päivänä vaellusta ja yöt kymmenen muun kanssa makuusalissa. Onneksi minulla oli alapeti!

Sunnuntaina lähdimme aamulla kotikylästä ja saavuimme puolen päivän maissa majapaikkamme maisemin Barcelonan liepeille. Koska pääsimme aloittamaan vaelluksen vasta puolen päivän maissa, oli tiedossa päivän kuumin aika. Näin suomalaisellekin tuntui helle (26 astetta) rasittavalta, mutta eräs paikallinen seuramme jäsen pyörtyi melkein heti alkumatkasta. Ilmeisesti veren sokeri oli liian alhaalla. Hän kuitenkin pääsi jatkamaan matkaansa, kun oli saanut hiukan levätä.
Matka oli lyhyt, koska aloitimme vasta puolen päivän maissa, mutta tuossa helteessä 10 kilometriä tuntui riittävältä! Korkeusero oli ilmoitetti 500 metriä, mikä tarkoitti kohtuullista kapuamista ja keskivaikeaa vaellusta. Minun ongelmani rannekkeen kanssa on se, etten muista sitä heti alusta käynnistää ja kun pysäytän sen lounastauon ajaksi, unohdan jälleenkäynnistyksen! Siksi kilometrit ovat suuntaa antavia. Lisäksi en ole löytänyt rannekkeessa vaellukselle oikeata omaa sovellusta vaan käytän kävelymoodia.

Toisena päivänä kiipesimme Montserratin kukkulalle, jonne lähdimme heti aamusta. Korkeusero 650 metriä ja matka ilmoitettu 14 km, siis jälleen keskivaikea vaellus.Taivalsimme siinä kilometrin korkeuden molemmin puolin.

Kolmantena päivänä matkaksi oli ilmoitettu 13, 6 km ja korkeuseroksi 550 metriä, keskivaikea vaellus.

Viimeisenä päivänä tuntui turnausväsymys vaivaavan kaikkia, joten leirin vetäjä päätti vaihtaa lopuksi helpon vaelluksen, 10 kilometriä ja korkeusero vain 300 metriä.

Kun saavuin keskiviikko iltana vihdoin kotiin, olin väsymyksestä aivan puolikuollut. Minä, jonka täytyisi nukkua joka iltapäivä pari tuntia, olin valvonut joka leiripäivä aamusta klo 6 iltaan klo 22 saakka ilman lepoa. Torstai menikin sitten aika hiljaisissa merkeissä, kävin heti aamusta vähän pyöräilemässä, mutta muuten lepäilin. Fyysisesti olin erinomaisessa kunnossa, vaikka tosin muljautin polveni laskeutuessani yhtenä päivänä huolimattomasti. Säikähdin hiukan, mutta fysioterapeutti tutki polven torstaina ja sanoi, ettei mitään vakavempaa. Onneksi!
Saa nähdä, kuinka caminolla käy päivälevon. Olen laskeskellut, että keskimäärin kahdeksan tunnin päivän pitäisi alkaa klo 6, jotta olisi teoriassa edes jonkinlainen mahdollisuus lepoon. Veljeni ja minun geeneillä tähän on mahdollisuus, sen verran aamuvirkkuja olemme. Onneksi asioilla on taipumus järjestyä.

Lopuksi muutama kuva hulppeista maisemista:

Tässä kylässä asustimme, Mura nimeltään.

Tässä näkyy vähän korkeuseroa, kun vaeltajat tulevat mäkeä ylös.