Herätys ajoissa klo 5, ystäväni tuli hakemaan meitä klo 6:15. Juna-asemalla meillä oli runsaasti aikaa, mutta valitettavasti kahvila ei ollut vielä avoinna.
Tästä se alkaa! |
Muuten junamatka sujui hienosti, mutta junanvaihdossa Toulousessa jouduimme odottamaan teknisen vian vuoksi paikallisjunassa noin puoli tuntia ylimääräistä ennenkuin meidät tultiin noutamaan pikajunaan, joka veisi meidät kiertokautta (Bordeaux) Bayonneen. Mikä seikkailu jo heti alkumetreillä! Samalla autoimme erästä uusiseelantilaista nuorta neljän lapsen kanssa. Hyvästi siis rauhallinen junamatka ja päiväunet!!!
Lopulta eksyimme väärään junaan, josta ihmeen kaupalla pelastuimme ja pääsimme vihdoin klo 18 perille. Noin niinkuin melko hyvin sekoiltu. Pääasia on, että olemme huomenna aamulla valmiina aloittamaan hauskanpidon, noin 790 kilometriä alkaa ensimmäisestä askeleesta.
Pyhiinvaeltajien toimistossa poikkesimme vielä illalla. |
Ravintolan terassilta näkymä. |
Herätys klo 5:30 ja matkaan klo 6. Saa nähdä millaisia seikkailuja huominen meille tarjoaa!
Aikamoinen seikkailu heti alkumatkasta kun kesti kellonympäryksen päästä retken alkupisteeseen. Ihanaa seurattavaa täältä nojatuolista.
VastaaPoistaMinkälaiset jalkineet teillä mahtaa olla ja oletteko varanneet vaihtojalkineita? hmk
Nojatuolimatkailussa on etunsa! Tänään esimerkiksi säästyit kuivana, kun me kastuimme! Meillä molemmilla on kunnon vaelluskengät ja sitten ns. vapaa-ajan kengät iltakäyttöön. Niillä pärjätään.
Poista