Olemme saapuneet kotimaahan viime viikolla keskiviikkona. Oli aivan järkyttävä huomata, kuinka paljon sitä on ehtinyt vieraantua Suomesta ja omista elämän ympyröistään! Nyt pitää ottaa vastuuta muustakin kuin vain kävelystä. On omaksuttava uudelleen päivärytmi, joka normaali arjessa vallitsee. Ymmärrän hyvin, kun ihmisestä, joka viettää paljon aikaa esim. sairaalassa, sanotaan hänen laitostuvan. Minä olen sitten "caminoistunut". Kuusi viikkoa on pitkä aika. Mukavaa oli palata Suomeen! Ihanaa oli tavata lapsenlapset!
Olen herännyt monena aamuna ja tuijottanut seinää, nähnyt siinä taulun, jonka aivot rekisteröivät. Muutaman minuutin kuluttua tajuan, että olen kotona. Tuttavat ovat kyselleet, eikö tuollaisen kilometri määrän kävely väsytä. Fyysisesti, ihme ja kumma, olo ei ole väsynyt, mutta henkisesti olen aivan poikki. Haluan olla nyt vähän aikaa kaikessa hiljaisuudessa, omassa rauhassa. Ei ole pakko tervehtiä ketään. Ei ole pakko olla sosiaalinen. Saa nukkua omassa sängyssä ilman vierustovereita ja käyttää kylpyhuonetta ilman, että joku koputtaa ovelle.
Tänä kesänä ei tee mieli matkustaa mihinkään. Vielä. Syksyllä meillä on veljen kanssa jälleen tiedossa yhteisreissu, joka suuntautuu Lofooteille. Sitä odotellessa vietän aikaa lastenlasten kanssa ja nautin yksinolosta vapaa-aikana. Se on luksusta!
************************************************************************************
We arrived home last week on Wednesday. It was quite shocking to see how
much I have been alienated from Finland and my own circles of life! Now
I have to take responsibility for more than just walking. Adopt the
daily rhythm that prevails in my normal everyday life. I understand
well, when a person after spent a long time in a hospital, for example,
is told he can't live a normal life. I am now out of my normal life.
Six weeks is a long time. It was nice to come back to Finland! It was
wonderful to meet my grandchildren!
I've woken up more than
one morning and stared at the wall, seen the painting, which the brain
registers. After a few minutes I realize that I am at home. The
acquaintances have been asking if the amount of almost 800 kilometer
walking is tired. Physically thinking feeling is not tired, but mentally
I'm exhausted. I want to be here for a while now in silence, in my own
peace. There is no need to greet anyone. There is no need to be social. I
can sleep in my own bed without any fellow guests and use my bathroom
without someone knocking on the door.
This summer I don't
travel anywhere. Yet. In the autumn, we will once again have a joint
trip, me and my brother, who is heading for Lofooten Islands. While I
wait, I spend time with my grandchildren and enjoy being alone in my
spare time. That's I call luxury!
***********************************************************************************
Nous sommes arrivés à la maison la semaine dernière mercredi. C'était
assez choquant de voir à quel point j'ai été aliénée de la Finlande et
de mes propres cercles de la vie! Maintenant, je dois assumer la
responsabilité de plus que de marcher. Adoptez le rythme quotidien qui
prévaut dans ma vie enormale. Je comprends bien, quand on dit à une
personne qui a passé longtemps dans un hôpital, par exemple, qu’elle ne
peut pas mener une vie normale. Je suis maintenant hors de ma vie
normale. Six semaines, c'est long. C'était bien de revenir en Finlande!
C'était merveilleux de rencontrer mes petits-enfants!
Je me
suis réveillé plus qu'un matin et j'ai regardé le mur, vu le tableau que
le cerveau enregistre. Au bout de quelques minutes, je réalise que je
suis chez moi. Les connaissances ont me demandé si le montant de près de
800 kilomètres à pied est fatigué. Penser physiquement n'est pas
fatigué, mais mentalement, je suis épuisé. Je veux être ici pendant un
moment maintenant en silence, dans ma propre paix. Il n'est pas
nécessaire de saluer quelqu'un. Il n'y a pas besoin d'être social. Je
peux dormir dans mon propre lit sans autres voisines et utiliser ma salle de bain sans que quelqu'un frappe à la porte.
Cet
été, je ne voyage nulle part. Encore. À l’automne, nous aurons à
nouveau un voyage en commun avec mon frère, qui se dirige vers les îles
Lofooten. Pendant que j'attends, je passe du temps avec mes
petits-enfants et je profite de mon temps seul. C'est ce que j'appelle
le luxe!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti