Monet ystäväni ovat kysyneet, miltä meistä tuntuu. Olen erittäin iloinen, vaikuttunut ja kiitollinen. Luulen, että veljeni on samaa mieltä. Pääsimme perille!
Aamu oli aloitettava ajoissa. Säätiedotus lupasi kuumaa päivää. Kello kuusi kaksi reipasta matkaajaa lähti kävelemään ilman aamupalaa. Pysähdyimme 3,5 kilometrin kohdalla kahvilaan syömään. Tuo matka sujui kuin siivillä, sillä Australiasta kotoisin oleva Mark käveli kanssamme. Hän kertoi tavanneensa suomalaistytön ja menettäneensä sydämensä hänelle. Hän lupasi tulla Suomeen.
Nopea pysähdys ja matka jatkui. Seuraava kahvila oli 15 kilometrin päässä. Meillä oli viimeisen päivän kunniaksi hurja vauhti. Mark ei jaksanut pysyä mukana, hän jäi kahvilaan.
Olimme perillä katedraalin aukiolla klo 11:20. Siellä meitä odotti ystävämme, jonka polvet olivat liian kipeät kävelyyn. Hän joutui tulemaan viimeisen etapin bussilla. Olimme iloisia perille pääsystä, otimme valokuvia yhdessä ja erikseen.
Etsimme majapaikan, joka sijaitsi aivan lähellä katedraalia. Suihkuun ja syömään, minkä jälkeen väsymys voitti. Siesta oli ansaittu.
Muiden vaeltajien kanssa olemme usein keskustelleet tulevasta. Olen sanonut, että en kaipaa enää kävelyä, nyt on mukava mennä kotiin. Toiset haaveilevat jo paluusta ensi vuonna uudelleen caminolle, minä en. Kaikella on aikansa. Tämä oli nyt ja tässä. Uudet, erilaiset seikkailut odottavat.
Vaikka matkanteko loppui, tarinoita on vielä jäljellä. Valokuvia lisään blogiin, kun pääsen kotiin. Ihanaa päästä Suomeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti