Varsin laiska aamu tänään. Aamupala klo 7 sovittu alberguen tiloissa nautittavaksi, paahtoleipää, hilloa ja VOITA, pillimehu ja kahvi. Ihan ok. Tällä kyllä aamun pärjää. Suunniteltu paussi 10 km:n päähän.
Pilvistä, tuulista, lämmintä. Siinä aamun sää. Jossain vaiheessa muutama tippa vettä otsaan ei aiheuttanut suurta paniikkia. Tavallisen tylsä reitti oli tänään, liki 20 km viivasuoran tien laitaa , onneksi oli kuitenkin kävelytie.
Taukopaikan wifiä ei ollut, niinpä jäi päivittämättä Whatsapp tilapäivitys. Koetan nyt vielä ehtiä ne laittaa, ennenkuin Nukkumatti ottaa kädestä kiinni. Kahvit kuitenkin juotiin ja tienvierttä kuljettiin kuin köyhän talon porsaat muiden vaeltajien kanssa.
Kylään saavuimme puolen päivän maissa, vahingossa olin valinnut oikean nunnaluostarin majapaikaksemme niitä vältellessäni. Tällä kertaa onnisti. Kivat tilat, hyvät sängyt ja sopivan kokoinen makuusali. Meitä on täällä 12.
Iltapäivä olikin kiireinen, Sepon puhelin ei halunnut muodostaa wifiä ja pyykitkin oli ennätettävä pestä. Ruokahommat hoitelimme tänään itse, joten kauppaostokset verottivat myös vapaa-aikaa.
Sää alkaa täällä lämpenemään. Mikäli helle iskee, reppukuljetus tulee tarpeeseen.
Seppo on jo unten mailla, ilmeisesti siesta jäi väliin. Aamullakin sain kiskoa häntä sängystä ylös klo 6:45. Hyvä kun nukuttaa!
Huomenna jälleen uusi päivä ja molemmat saapastelijat ovat ihan reippaita ja hyvillä mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti