TÄMÄ TULEE NYT PÄIVÄN MYÖHÄSSÄ, SILLÄ EILEN MEILLÄ EI OLLUT WIFIÄ.
Vapaapäivän aamuna emme nukkuneet tietenkään! Viivyttelimme aamulla kuitenkin sisällä, sillä ulkona oli kylmä auringosta huolimatta. Lämpimät päivät olivat poissa.
Klo 9 jälkeen lähdimme kaupungille ottamaan valokuvia. Kiertelimme eri puolilla kaupunkia. Tärkein kohde tänään oli Astorgan piispan palatsi. Se oli Gaudin suunnittelema. Tässä linkki englannin kieliselle sivustolle:
https://www.palaciodegaudi.es/en/
Nykyisin palatsi toimii caminon museona. Rakennus oli mahtava. Turisteja oli paljon vierailulla, sillä oli lauantai.
Puolen päivän aikaan kävimme lounaalla. Sitten oli jo aika lähteä toiseen majapaikkaan. Olin varannut meille sängyt kaupungin ulkopuolella sijaitsevasta alberguesta. Kävelimme puolisen tuntia. Kaukaa huomasimme naisen alberguen ovella. Hän huusi minua nimeltä. Olin yllättynyt. Hän oli mitä herttaisin ja sympaattisin emäntä.
Saimme erikois kohtelua. Hän vei meidät makuusaliin, jonka ovella pyysi meitä sulkemaan silmät. Olin erittäin hämmästynyt, koska en ymmärtänyt miksi. Laitoin kuitenkin silmät kiinni ja kun hän avasi oven, saimme katsoa. Hän oli laittanut meille kahden hengen huoneen kauniiksi. Kiittelimme häntä kovasti ja halasimme.
Illalla emme jaksaneet muuta kuin valmistaa keittoa ja paistaa kananmunia leivän päälle. Vatsa oli vielä lounaan jälkeen täynnä. Kävimme ajoissa nukkumaan. Tapasimme uuden unkarilaisen ystävän. Hän oli käynyt jopa Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti