Eilen otettiin vahingossa varaslähtö puolivälin juhlimiseen, kun sapatin kunniaksi tilasimme heti majapaikkaan saavuttuamme juotavat. Ups, tänään joudumme juhlimaan uusiksi, sillä ohitimme aamupäivällä virallisen puoliväli virstanpylvään! Elämä on yhtä juhlaa...
Aamulla päätimme nauttia aamupalan ennen lähtöä majapaikassa ja se oli huono idea näin suomalaisen kannalta. Kahvi oli ok, mutta sen kanssa tarjottiin kaksi sokerikakkupalaa ja pulla. Velipoika olisi normaalisti ollut innoissaan moisesta herkkuöveristä, muttei kuitenkaan heti aamusta. No, opimme joka päivä jotain uutta!
Meseta jaksaa meitä ihmetyttää. Täällä melkein kilometrin korkeudessa kaikki on vihreää ja pelloilla viljellään eri lajikkeita. Kastelulaitteista päätellen täällä ei sada kovin paljoa. Kevät on jonkin verran jäljessä, joten saamme kokea kasvien ja puiden kukkimiset uusiksi. Hitaasti meidän korkean paikan leiri loppuu ja loppua kohden laskeudumme lähelle merenpintaa.
Nyt olemme kulkeneet samaa matkaa velipojan kanssa, tasaisella ja suoralla tiellä olemme kulkeneet n. 5 km/h vauhdilla. Mulla reppu on ollut kuljetusliikkeen huollettavana, mutta aion kokeilla kestääkö polvi, jos sitä kannan. Nyt on useampi päivä sujunut ihan hyvin polven kannalta, tarkoitus on säilyttää tämä tilanne. Mikäli se tarkoittaa, että marssin ilman reppua, olkoon se sitten niin, kuljetuspalvelu ainakin ilahtuu! Cppo tuumaili, että olisi kiva päästä perille, eikä minullakaan mitään sitä vastaan ole!
Ystävät ovat vaihtuneet, entiset ovat jo muutaman päivän edellä ja uusien kanssa vaihdetaan yhteystietoja. Saa nähdä, jääkö tästä reissusta uusia tuttavuuksia pidemmäksi aikaa. Tiistaina saavumme seuraavaan isompaan kaupunkiin, jossa yövymme kaksi yötä. Leonin vuorokauden pysähdys tarkoittaa jälleen uusien ihmisten tapaamista.
Sunnuntai on hiljainen päivä Espanjassa, kaupat ovat kiinni ja ihmiset viettävät aikaa perheidensä kanssa. Näissä pikkukylissä on vain muutama albergue eli vaeltajien majapaikka, kirkko ja hiukan paikallisten asumuksia, ei muuta. Oivallisia paikkoja lepäämiseen ja voimien keräämiseen.
Aurinkoista ja hellettä luvassa, tarkoittaa siis aamuherätyksiä klo 5:30, lähtöä taipaleelle klo 6:30 ennen auringon nousua. Ihan kiva, kun ei sada!
Mukavaa alkavaa viikkoa teille sinne Suomeen, Ranskaan, Irlantiin, Australiaan ja Jenkkeihin! Pahoittelen, jos unohdin jonkun mainita. Täällä vaellus sujuu ja elämä on ihanaa!
Hyvä siun polvi! Ihanko oli vahinko juhlia tuplasti.. Anttola.
VastaaPoista