Koski kohisee kadun varressa Villa Francassa. Kaupunki on laaksossa, vuoret ympäröivät joka puolella. Näin painajaisunta, "nousemme vuorelle rinkka selässä suoraan, turhia kiertelemättä". Matkan edetessä jokivarren vieressä nousee kiitoksen huokaus Espanjan tielaitoksen vaai'tus mestarille. Tie on kuin vatupassilla tehty. Kiertelemme joen mukaan laaksojen pohjalla, kohina korvissamme. Tiheän vesakon vuoksi joesta näkyy pilkahdus siellä täällä. Yhtään valokuvaa en onnistu saamaan.
Kylien rakennuksista näkee että tiukassa on leipä täälläkin, ei olla vaurailla mailla. Sieltähän se viimein tulee mitä köyhä pelkää. Mäki on jyrkkä ja pitkä kuin Ivan Denisovitsin päivä. Kirjallisuutta harrastava lukijani ymmärtää viittauksen. 3 kilometrin nousu ennen La Fabaa on tiukka, vähän väliä on otettava lepotauko. Näin suurta nousua huominen mukaan lukien ei ole ollut kuin ensimmäisenä päivänä, onneksi olin jo unohtanut sen. Hiki valuu silmiin ja juuri kun sarvipään nimi nousee huulille kulman takaa pilkistää aurinkovarjojen ryhmä. LA FABA ja tuuri jatkuu albergue on kylän ensimmäinen, ei tarvinnut hortoilla viimeiseen mahdolliseen.
TÄMÄ SIIS JULKAISTU MYÖHÄSSÄ, KUN EILEN MEILLÄ EI OLLUT WIFIÄ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti